KESKUSTELU FOORUMI NARSISTIEN UHREILLE

[maamimumma]

Minulla on mies, jolla on kahdet kasvot. Hän saattaa olla ajoittain tosi miellyttävä, varsinkin lapsiaan kohtaan, ja myös lapset suorastaan jumaloivat isäänsä. Sitten, silmänräpäyksessä tapahtuu jotain, hyvä tuuli on tipotiessään, auringonpaiste vaihtuu ukonilmaan. Yritin koota tähän kymmenen hallitsevinta luonteenpiirrettä (ja yhdestoista tuli bonuksena, en oikein osaa tiivistää asioita...) En tiedä, olenko oikealla palstalla, mutta olisin erittäin iloinen jos jaksaisitte lukea ja kommentoida, ja vaikka antaa vinkkejä minne voisin ottaa yhteyttä. Tai ylipäätään ehdottaa, mitä tässä pitäisi tehdä.

1. PAHANTUULISUUS: Mieheni on tavattoman temperamenttinen ja armoton toisten töppäilyille. Olen koko ajan varpaillani, joudun puntaroimaan joka ikisen aloittamani lauseen tai teon: tein mitä tahansa, lopputulos saattaa olla raivokohtaus. Aina ei tarvitse tehdä mitään, riittää että seisoo väärässä paikassa, tai ottaa väärän ilmeen, tai ajattelee vääriä asioita. Olen oppinut vaikenemaan n. miljoonasta erimielisyyksiä aiheuttaneesta asiasta, mutta miehelläni on pitkä muisti, ja hän kaivelee mielellään esiin muinoin puhkiriideltyjä teemoja, yrittää tökkiä ja ärsyttää ja saada taas riidan roihahtamaan. Olen oppinut olemaan provosoitumatta, mutta hätätilassa riitaan tarvitaankin vain yksi: mieheni "varjonyrkkeilee" minun tai jonkun toisen kuvitellun vihollisen kanssa, panee vastustajan suuhun argumentit ja torjuu ne sitten. Jos mieheni on pahalla päällä, mikä tahanasa arkinen keskustelun aloitus päättyy pahantuulisuuden muuriin: hän ei ole kiinnostunut kuulemaan, tai asian mitätömyys ahdistaa häntä.

2. YLISUOJELEVUUS LAPSIA KOHTAAN: Esikoisen synnyttyä mieheni suhde minuun muuttui täysi: hän alkoi kohdella minua kuin kelvotonta au-pairia. En pärjännyt yhden (sittemmin kahden) lapsen kanssa, kaikki lasten itkut, sairastumiset, kiukkukohtaukset olivat tavalla tai toisella minun aiheuttamiani. Ruokin lapsiani väärin tai väärinä aikoina, en huolehdi heidän turvallisuudestaan, tai sitten huolehdin vääristä asioista... Jos lapsi kaatuu, sairastuu, herää kesken unien, ei syö, syö liikaa yms, syy on aina äidin. Pieninkin itku on aina merkki jostain kuolemanvakavasta, lapsi on sairas ja kuolee pian, ja minä, huono äiti vain vähättelen.

3. MÄÄRÄILEVYYS: Jos joskus ihan sattumalta sattuisinkin tekemään jotain oikein äitinä, se johtuu siitä että laiminlyön talouden pidon. Ja jos taas jonain päivänä koti on epäilyttävästi liian siisti, sen täytyy johtua siitä että olen laiminlyönyt lapsiani. Mies haluaa hallita kaikkea: mitä minä ja lapset omistamme, mitä missäkin säilytetään, miten mikäkin toimi suoritetaan. Hän laatii menettelytavoista monimutkaisia ja alati muuttuvia sääntöhässäköitä, joissa on lähes mahdoton onnistua. Noudattamalla määräystä A tulet rikkoneeksi määräystä B.

4. YLIHERKKYYS ÄÄNILLE: Mies ei kestä lapsen itkua! Jos lapsi kitisee (mikä siis on minun syyni, ks. kohta 2), hän menee pois tolaltaan, alkaa kiroilla, paiskoa ovia, huutaa, syytellä. Minun tehtäväni äitinä on PITÄÄ LAPSET HILJAISENA, hinnalla millä hyvänsä. Kuopuksen ollessa pieni saimme vauvan kanssa joka ilta lähtöpassit yläkertaan, miehen jäädessä esikoisen kanssa alas. Usein mieheni osasi varoittaa ennenkuin hermo meni lopullisesti: "Vie nyt saatana se rääkyjä pois tai muuten...". Yhteisiä matkoja emme juuri tee, mies pelkää että lapset saattaisivat alkaa itkeä matkalla. Joka vuosi käymme pakollisella riemulomalla anoppilassa, ja automatkat ovat yhtä kärsimystä. Lapset matkustavat kiltisti, sitten pääsee pieni kitinä, ja mieheni reagoi räjähtämällä. Miehen on nukuttava eri makuuhuoneessa, koska minä ja lapset hengitämme liian raskaasti, kääntyilemme, maiskutamme, puhumme unissamme. Eihän siinä metelissä voi nukkua!

5. YLIHERKKYYS EPÄJÄRJESTYKSELLE: Tavaroiden on oltava paikoillaan, nimenomaan hänen määrittelemillä paikoillaan. Ja tavaroita ei saa olla liikaa, kaikki taloon tuleva materia käydään läpi ja arvotetaan. Lasten saamat lahjat pussitetaan ja piilotetaan, jos ne ovat hänen mielestään tarpeettomia. Ja jos minä uskallan avata jonkun tällaisen syrjään siirretyn lelupussin, seurauksena on raivokohtaus.

6. UHKAILU: Jos minä ja lapset emme tottele, tai muuten vain onnistumme ärsyttämään, isi muuttaa pois, tai menee liiteriin köyden kanssa, tai sytyttää talon palamaan. Haulikkoa haikailee usein, jos sellainen olisi niin ampuisi päänsä tohjoksi. Lapsia pitää alkaa lyödä, jos eivät tottele (uhkailee siis näin, ei kuitenkaan ole koskaan lyönyt). Kissoja pitää potkia, kun eivät tee niin kuin isäntä haluaisi. Minulta haluaisi hakata kallon halki niin että veri roiskuu. Mieheni ei ole lainkaan väkivaltainen muuten kuin kuin sanoissaan, haluaa kovalla kielenkäytöllään shokeerata, tai hankkia sympatiaa, tai mitä lie? Lapsille on kuitenkin vaikea selittää että isi vaan höpöttää, ikävät uhkailut jäävät pyörimään lapsen päähän, ja rumat sanat tarttuvat lapseenkin.

7. OLEMATON KRITIIKINSIETOKYKY: Vaikkakin kritisoi muita paljon ja mielellään, ei suvaitse itseensä kohdistuvaa kritiikkiä. (Eikä myönnä sitä piirrettä itsessään: muut ovat herkkähipiäisiä eivätkä kestä kovaa puhetta, toisin kuin hän).

8. YKSINOIKEUS KÄRSIMYKSEEN: Korostaa aina, miten hänen elämänsä on vaikeaa. Koettelemukset toisensa jälkeen kohtaavat juuri häntä, kukaan muu ei voi kärsiä niinkuin hän, kaikilla muilla on helpompaa. Jos ilmoitan meneväni lenkille, hän kivahtaa että mene, sinullahan on näköjään aikaa, hän ei vaan ikinä ehdi. Ja saa minut tuntemaan syyllisyyttä, olenhan osaltani lisännyt taas vähän hänen kärsimystensä taakkaa. Mieheni ärsyyntyy aina suunnattomasti kun media käsittelee hoitoalan työoloja: "V-tut niillä mitään rankkaa on, akat vaan valittaa" tai veteraanien kohtelua "P-skaako niitä pokkuroimaan, itsekin olisin tehnyt saman jos olisin elänyt siihen aikaan". Jos hän joskus kuulee minun huokaavan, hän ärsyyntyyy ja käy ivaamaan, voi voi kun on naisella rankkaa (vaikken minä tiedä rankkuudesta mitään, minullahan on niin helppoa, niinkuin tässä maassa naisilla ylipäätään). Itkusta hän menee ihan pois tolaltaan, itku on vain halpa tapa kerjätä myötätuntoa.

9. YKSINOIKEUS NAUTINTOIHIN: Mieheni haluaa evätä minulta kaiken, mistä nautin, vedoten siihen ettei hänkään koskaan... Kaikki hänen harrastuksensa ovat tärkeitä ja perusteltuja, ja kaikki mitä minä teen on hyödytöntä. Auton ja muiden koneiden rassailu on välttämätöntä ja oikeaa työtä, kasvimaan hoito ja ruoan laitto on joutavaa puuhastelua.

10. MINÄ EN TARVITSE KETÄÄN, KAIKKI TARVITSEVAT MINUA: Mieheni ärsyyntyy jos häntä yrittää palvella, vaikkapa vain kaataa hänelle kahvia. Jos hän etsii jotain, ei kannata mennä kyselemään mikä on hukassa, vastauksena on vain ärinää, hän kyllä pärjää itse ja löytää tarvitsemansa. Jos kerron, että jääkaapissa on makaronilaatikkoa, hän suuttuu, ei tarvitse passata, hän kyllä itsekin näkee mitä jääkaapissa on! Ja pyykkiä ei tarvitse pestä, hän kyllä pärjää ilman naista, omia pyykkejään hän ei laita pyykkikoriin vaan kerää omat likapyykkinsä omaan vaatekomeroon ja pesee itse. Kotitöitä hän tekee suurella tunteella, HÄN kyllä joutuu tekemään akkojen töitä, vaikka akka ei tee hänen töitään!!!

11. HELLYYS on äklöttävää. Toisinaan hän saattaa alentua ottamaan vastaan päähän silityksen tai peppuun taputtelun, olen itse hellyydenkipeä nössö ja minulle tulee välillä pakottava tarve vähän käpälöidä. Mies sen sijaan ei minuun koske edes tikulla (paitsi jos on seksistä kyse, sitä on vähän paha harrastaa koskematta kumppaniin ;-). Ensimmäiset kymmenen vuotta tässä suhteessa vielä riitti lämpöä, halailtiin ja pussailtiin, mutta sitten alkoi jääkausi. Taisi olla niitä aikoja kun aloin odottaa esikoista. Silloin menetin tilapäisesti hoikan vartaloni ja minusta tuli valas, joka ei kiinnostanut miestäni tippaakaan: silloin mieheni alkoi nukkua öitään toisessa huoneessa, kuulemma hengitin raskaasti eikä hän saanut enää unta vieressäni. Kertaakaan hän ei kosketellut kasvavaa vatsaani, saatikka sitten mitään muuta osaa minusta - kertakaikkiaan tunsin oloni rumaksi ja ruttoiseksi. Kuvittelin asian muuttuvan kun lapsi syntyy ja palaan entisiin mittoihini - väärä luulo, hän kaihtaa edelleen kaikkea läheisyyttä. Seksiä hän omien sanojensa mukaan ottaisi vastaan jos olisin kiinnostunut "antamaan", tosin nykyisin hän on alkanut hokea että hän kyllä pärjää ilman naista, siinäkin asiassa. "Saadakseen" hänen ei tarvitsisi tehdä mitään ihmetemppuja, pienikin hippu hellyyttä riittäisi, mutta edes sihen hän ei enää tunnu pystyvän.

[pimento]

Kuulostaa kyllä siltä, että olet, valitettavasti, tullut oikeaan paikkaan. Juuri noin se narsistilla menee: teet niin tai näin, teet väärin. (Meillä oli raskaanaollessani ikuinen vääntö takan lämmittämisestä. Se olisi pitänyt lämmittää talvella joka päivä, mutta en olisi saanut hakea puita, koska se voi käynnistää synnytyksen, mutta toisaalta ei niitä puita kukaan muukaan hakenut. Välillä minä hain - kas kummaa, ei se synnytys yhteen puidenhakuun käynnistynytkään! - puut ja lämmitin takan, saaden huudot vauvan vaarantamisesta. Toisena päivän en sitten hakenut, ja sain huudot kun talo on kylmä ja menee enemmän sähköä, kun takka ei ole lämmin.)

Voimia elämääsi, lue täältä näitä tekstejä, saat varmasti apua ja lohtua tältä palstalta!
_________________
**********************
Hän sun tarinaasi imee koko ajan ahnaammin, kun sun maailma on pimee, hänellä on paremmin. Sä siksi vuodatat sun huolet, hän hiljaa hymyilee, ja kun kyyneliäs nuolet, hän haukottelee... (Maija Vilkkumaa)

[ex-varjo]

Hei maamimumma!
Juupa, kyllä vain olet nyt oikeassa paikassa, ja tervetuloa! Helposti allekirjoitan aivan joka kohdan kirjoituksestasi. Lue ja kerää tietoa, suojaa itseäsi ja lopulta kun olet vahvistunut tarpeeksi, tiedät kun on aika toimia. Itse olen kuukausi sitten tehnyt eroratkaisuni, ottanut otukseen etäisyyttä ja taisto on edessä lapsista. Mutta nyt ainakin olen valmis ja tiedän minkä kanssa olen tekemisissä, kun ennen vain yritin ja yritin ymmärtää ja toimia "oikein" otuksen mahdottomien vaatimusten mukaan. Se antaa valtavasti voimia ja keinoja miten tästä sopasta selvitään. Ala olemaan itsellesi armollinen, ja ymmärtää itseäsi, ja kaikki muuttuu helpommaksi. Täällä on valtavasti selviytymistarinoitakin. Voimia!

[jarina]

Kertomuksesi sisälsi paljon hulluutta, jos vaikka narsismia.. niin mitä sitten. Sinä ja lapsesi olette ansainneet...parempaa. Tarvitsette itsellenne nauravat iloiset kasvot.. tuollaisessa tilanteessa on hyvin vähän toivoa paremmasta huomisesta.

Tiedän, on vaikeaa uskoa toisen kirjoittamaa tekstiä mahdollisesta tulevaisuuden kuvastasi. Sitä vaan toivoo... usko meitä, turhaan. Edes ne hyvä tilanteet eivät paranna häntä vaan nakertavat omaa itsetuntoasi. Kunnes elämä on ennen ja jälkeen kaiken lopun. Kaiken sen, mistä ammensit voimasi...

Säästä siis itsesi ja mieti, mitä haluat...

Toivoisin sinun aloittavan uuden elämän ensimmäisen päivän lähiaikoina... Olet monille ihmisille tärkeä.. ja siksi kannattaa toimia...

[oodes]

Moi maamimumma
tervetuloa tänne. olet nyt oikeassa paikassa, sillä tuo on narsisti jos kuka.
Elämä sellaisen kanssa on vaikeata potenssiin sata. Lapset ei ymmärrä, vaikka itse tajuaisitkin ja senhän jo totesitkin. Kannattaisi alkaa miettimään miltä tuntuisi elää ilman häntä. Kyllä tuommoiselle tyrannille tekisi hyvää jäädä miettimään yksinään, että kannattiko riistää lapsilta lelut.

Hiljaa kun asiat muuttuu, niin ei sitä itse heti edes huomaa miten asiat on riistäytynyt käsistä ja elämä ei ookkaan sitä, mitä alussa. vapaus elämän kaikissa osa-alueissa on mahtava asia jonka eteen haluan mieluummin elää yksin lapseni kanssa kuin jonkuin aikuisen lapsentasolle jääneen määräilijän. hänestä ei ole iloa kellekään. miksi siis jäädä suhteeseen kärsimään.

jokaisen ihmisen pitäisi kysyä itseltään jossain vaiheessa, että tekeekö tämä suhde minulle hyvää?
_________________

tule hyvä kakku. älä tule paha kakku

[maamimumma]

Kiitos kaikille jotak luitte juttuni, ja kiitos kommenteista! Helpottaa kummasti kun asioille alkaa löytyä selityksiä. On helpompi olla provosoitumatta, kun voi hokea mielessään "olet sairas, sairas, sairas..." Olen hoitovapaalla, asumme maalla kaukan kaikesta, ja aikuiskontaktit rajoittuu lähinnä siihen yhteen (...) - mahtavaa että tällaiset sivut on olemassa!

Takana on tavallisen kamala juhannus. Mies oli koko ajan joko humalassa tai krapulassa, lukemattomia mielialan vaihteluja, lukuisia tappouhkauksia (itseään ja milloin nyt ketäkin halusi tappaa), ja siinä välissä yläilmoissa leijailua. Onneksi paikalla oli juhannusvieraita, jotka olivat todistamasssa tätä kaikkea - nyt muutkin alkavat uskoa miten sairas hän on.

Eilen olimme lasten kanssa uimassa, ja kun tulimme kotiin, mies oli imuroinut talon ja järjestellyt paikkoja, siirrellyt minun ja lasten tavaroita paikasta toiseen. Tehnyt akkojen töitä, kun akat tässä talossa ei siihen pysty, sanoi. Yritin mennä juttelemaan, mies suuttui pelkästä näkemisestäni niin että käski mennä pois, ja sanoessaan heitti puukon täysillä varaston lattiaan. Hermostuin (pitikin sattua, yleensä muistan laskea sataan) ja sanoin, etten siedä tuollaista. Heitti puukon toistamiseen. "minulla on tällainen tapa", hän sanoi. Ja alkoi lehmitellä ja ämmitella ja haukkua ulkonäköäni ("miehen näköinen, viikset vaan väärässä paikassa..."). Kun kuljin ohi, sylki teatraalisesti. Illalla sisareni kuuli kun mies puhui puhelimessa humalassa ja kertoi tekevänsä tässä talossa kaiken, myös ämmien työt. Tänään makasi sängyssä koko päivän, vihoitteli ja mykkäili, katsoi aina poispäin kun tulin lähelle. Oli kuulemma koko yön taas tehnyt ämmien töitä, (=siivonnut saunaa, jossa oli riehunut, hajottanut pulloja ja lamppuja). Illalla oli ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Olin ilmeisesti saanut anteeksi ;-) Ihana ihminen, eikö?

[jarina]

Mitä aikailet...ota itsesi, lapsesi ja lähde... Tuollainen ei ole elämää, jota kannattaisi elää päivääkään. Mistä tiedät, milloin puukolla on toinen suunta kuin lattiaa kohden?

[Naro]

voi maamimumma - on todellakin aivan ihana ihminen. Puukoista ja tappouhkauksista. en haluaisi lukea lehdestä että se seuraava kotonaan puukotettu olet sinä! sitä on vaikea ehkä uskoa mutta se voi oikeasti sattua kohdalle, omalle kohdalle. minusta sitä rajaa ei pidä vetää sinne kuolemaan asti että sitten vasta lähtee, joskin jalat edellä. Niin ihana ihminen on todellakin. Puukkoja olen minäkin nähnyt ja oikeasti pelännyt henkeni puolesta elämäni aikana.
_________________
- olen vapaa kuin taivaan lintu -

[oodes]

Maamimumma

Oodeksen määräyskirjassa lukee, että sinun on lapsnesi heti tultava pois sieltä.!

onko sukulaisia, ystäviä tms. jonne voisit paeta? jollei , niin lähtekää turvakotiin ja haet sitäkautta asuntoa. he puoltaa asunnonhaussa ja se nopeuttaa prosessia.
_________________

tule hyvä kakku. älä tule paha kakku

[maamimumma]

Moi!

Ja kiitos tuestanne, luin taas kerran uudestaan kommenttinne.

Pimento: minua huvitti (anteeksi, ei pitäisi huvittua...) teidän takanlämmittämisepisodeistanne, siinä on hyvin paljon samaa kuin meillä. Tällä hetkellä kiehuntaa aiheuttaa pyykin pesu, sitä kun ei saisi tapahtua, varsinkaan kuivausta. Miehelleni narulla kesätuulessa lepattavat vaatteet on kuin... punainen vaate (olivatpa ne minkä värisiä hyvänsä;-) Talvella hän kielsi kuivatuksen olohuoneessa, sitten verannalla, sitten kylpyhuoneessa. Ja alistuneena siirsin lopulta kuivaustoimet makuuhuoneeseen, mieshän ei nuku siellä, mutta sen nähtyään hän vasta julmistuikin, et kai sinä sentään makuuhuoneessa kuivaa?!!!! Ainoaksi vaihtoehdoksi hän ilmoitti saunassa kuivaamisen - meillä on ulkosauna, joka lämmitetään lauantaisin. Siihenkin tuli sitten kaikenlaisa lisäehtoja, piti kuivata ENNEN saunomista, mutta niiin että... - äsh, en jaksa kertoa tarinan kaikkia käänteitä, tuskin se ketään edes kiinnostaakaan... Me siskon kanssa nauretaan aina katketaksemme, kun kerron uusimmista juonenkäänteistä, nämä on niin absurdeja asioita että parempi kun löytää niistä ne hassut puolet, itketty tässä on jo ihan tarpeeksi!

Perhe-elämämme on ollut nyt vähän seesteisempää, tai ehkä olen vain oppinut sietämään sitä (vieläkin) paremmin, nyt kun sairaudella on nimi. Olen lukenut jonkin verrran lisää aiheesta, mm. Sandy Hotchkissin Miksi aina minä? Sairauden syntymekanismeista luettuani olen entistä enemmän alkanut ymmärtää miestäni. Hän on varhaislapsuudesssaan kokenut hylkäämisiä, ja perheolot ovat aina murrosikään saakka olleet lähinnä kaaoottiset - tavallaan hänhän se tässä on uhri, oman käytöksensä vanki. Pienen pojan äitinä vertaan usein miestäni ja poikaani: miten paljon parempi lapsuus pojallani on TÄSTÄ KAIKESTA HUOLIMATTA!

Lapsissani en juurikaan huomaa mitään oireita pahoinvoinnista: päivähoidossa he ovat "helppoja" ja positiivisia lapsia, ja muilla lapsilla tuntuu olevan vaikeaa, on avioeroja, vanhempien työkiireitä ja burnoutteja... Isän raivokohtaukset menevät meillä ohi kuin huomaamatta, se nyt on tuollainen, mutta jos äiti joskus hermostuu ja vähän huutaa takaisin, lapset menevät pois tolalataan: ÄITI suuttuu, nyt on tosi kyseessä. Lapset ikäänkuin peilaavat minun reaktioitani, ja kun useimmiten raivarin tullessa joko leikin kuuromykkää tai vain yhdellä lauseella kommentoin ja poistun paikalta, lapset leikkivät omia leikkejään ikäänkuin mitään sen kummempaa olisi tapahtunutkaan. Ja koska näin on, koko perheen hyvinvointi tuntuu nojaavan minuun - niin kauan kuin lapsilla on edes yksi ns. terve vanhempi, heillä ei ole huolta. (No omasta terveydestäkän en tiedä, usein sairainpia ovat ne jotka eivät tiedosta omaa sairauttaan...)

Mieheni on lopettanut / ainakin rajusti vähentänyt alkoholin käyttöään (n. sadannen kerran...) ja aloittanut kuntoilun. Hänellä pahimmat mielialan vaihtelut liittyvät aina alkoholiin: nousuhumalassa hyväntuulinen vaikkakin ailahteleva, laskuhumalassa sietämätön, krapulassa mitä lutuisin ja hellyydenkipein, ja kaksi päivää juomisen jälkeen taas sarvet päässä. Nyt raittiina hänellä on koko ajan sellaiset pienet sarvet, tasaisen äkkipikainen, mutta kaikki itsetuhoinen ja väkivaltainen käytös pysyy poissa.

Olen välillä miettinyt pois lähtemistä, mutta aina päätynyt siihen, että ei minusta taida olla siihen. Lasten hyvinvointi on minulle tärkeintä maailmassa, ja minusta tuntuu, että ero olisi heille vahingollisempaa kuin yhdessä olo (saatan tosin olla väärässäkin...). Kuten mainitsin siinä ekassa pitkässä vuodatuksessani, mieheni ei siis ole fyysisessä mielessä väkivaltainen - puhuu kyllä pahoja, mutta ei tee. Tällä palstalla olen törmännyt tosi liikuttaviin kirjoituksiin, ja miettinyt miten hirveältä täytyykään tuntua se että joutuu ihan oikeasti pelkäämään omassa kodissaan. Minä en pelkää ruumiillista väkivaltaa - minua ei ole kertaakaan lyöty. Aamuneljän nakkarijonossa hän on se joka ei provosoidu tappeluun asti, kiehahtaa ja sivaltaa kyllä kielellään, mutta ei ikinä nyrkeillään. Ja kaiken kaikkiaan hänessä on niiden 11 vikakohdan lisäksi ainakin saman verran hyviä piirteitä, olin sitä kirjoittaessani vaan niin kyllästynyt niihin paskapuoliin että unohdin mainita että on niitä hyviäkin olemassa. (Tai: ainakin on joskus olllut...) Taidan olla aika tyypillinen narsistin uhri, unohdan nopeasti kärsimäni pahan ja palaan mieluusti kokemaani hyvään - toivoton tapaus varmaan, lähtemisen suhteen.

Kiitos sinulle jos jaksoit lukea, ja kaikkea hyvää!

[Xun]

henkistä väkivaltaa ei tarvitse kuunnella eikä kestää..ja tuo uhkailu mitä koet on sitä pahinta mitä vaan perheyhteisössä vaan voi kuulla.

Oletko puhunut kenellekkään ulkopuoliselle tästä? Minusta seon hälyyttävää jos mies uhakilee ja puhuu lapsienkin ollessa läsnä väkivallan uhasta oli se itseen kohdistuvaa tai teihin muihin.

Itse lähdin kun mies naureskellen katseli video pätkää jossa sotilaalta vedettiin kurkku auki, hän istui siinä ja naureskeli minun mielestä siinä ei ollut mitään hauskaa saatika normaalia. Ennen tätä hän puhui juuri tappamisesta ja oli yrittänyt itsemurhaa.
Ja kyselinkinmonesti miksi hän puhuu noin niin vähätteli tai sanoi että hei se oli vitsi..
Haluatko elää varpaillasi?

[Lippa]

Hei Maamimumma ja kumppanit,

Tuo kaiken kontrollointi on niin tuttua minullekin. En "entisessä elämässäni" saanut esim. koskea verhoihin, koska niiden rypytys menee pilalle. Ja jos olin niihin koskenut luvatta, niin palautetta tuli. Eihän aasi ja aivokääpio pysty niin tarkkuutta vaativaan toimeen!

Lukekaa ystävät Maria Jotunin "Huojuva talo"; olen sitä taas lukenut, uudelleen ja uudelleen. Siinä on raakaa väkivaltaakin, mutta henkinen puoli päähenkilö-Eerossa on tyypillinen narsu/psyko.

Palaillaan taas siskot ja veljet!

t. Lippa

[Helppoheikki]

--

[maamimumma]

poikkesin katsomaan, kiitos palautteesta!

Xun: lähipiirin kanssa olaan puhuttu asioista, mutta varsinaisen ammattikuuntelijan puheilla en ole vielä käynyt (puhelinluetteloa kyllä plärännyt hädän hetkellä, ottanut numeroita ylös ja ajatellut että huomenna kyllä soitan...) Mies on haukkunut minua usein tunneköyhäksi, ja mietin saattaisiko siinä olla perää - se, että suhtaudun aika "neutraalisti" hänen tunnekuohuihinsa, on kyllä 17 vuoden aikana opittu tapa - sillä niistä pääsee helpommalla. Järkyttävällä kielellä hän ilmiselvästi hakee huomiota, viestittää miten paha olo hänellä on, ymmärrän sen kyllä, mutta useimmat auttamisyritykset hän tyrmää heti alkuunsa. Ei saa neuvoa! Ei saa paijata! Jos vaikenen, olen kylmä ja tunteeton, jos taas puhun, puhun väärällä tavalla. Olen samaa miletä tuosta uhkailusta lasten kuullen: sitä en siedä, ja uskon että se jättää lapsiin jäljet.

Lippa: Huojuva talo minullekin on tullut mieleen, katsottiin mieheni kanssa sarjaa tv:stä vuosia sitten, ja jotenkin me haltioiduttiin siitä molemmat (silloin ei ollut lapsia ja mies oli ihan OK, äkkipikainen ja määräilevä tosin mutta yhtäkaikki rakastettava). Kari "Eero" Heiskasen kammottavan hyvässä roolityössä on pelottavan paljon tuttua, vaikkei miellä siis lyödä tai hakatakaan. Ja meitsi-polo - kyllä minussa on rasittavan paljon sitä "Lean" sokeutta ja yltiöpositiivisuutta... muistan miten mieheni ärsyyntyi siitä sarjaa seuratessaa, "p-rkele mikä teissä muijissa on kun ette osaa lähteä!" He-hee, tosiaan hyvä kysymys.

Oma Linna: kehno stressinsietokyky on myös meillä juuri tällä hetkellä se pahin ongelma. Mies ei kestä sitä että liian paljon tapahtuu samaan aikaan. Yhdistelmä Lapset - Rakentaminen - Työura tuntuu yksinkertaisesti olevan liikaa, hän kestäisi ehkä juuri ja juuri yhden niistä kerrallaan, mutta kun kaikki kolme on päällä samanaikaisesti, siinä on kaksi liikaa. Ja silloin juuri ne narulla kuivuvat pyykit, tai mikä tahansa muu mitätön pikkuasia saatta olla se viimeinen pisara!